Pakko myöntää, että en osoittanut paljoakaan kiinnostusta Esko-Pekka Tiitisen Villapäihin, kun se voitti Junior Finlandia 2008 -palkinnon. Kyseessä ei muutenkaan ole sellainen kirja, jonka otan kirjastosta mukaan takakannen luettuani. Kun koulussa kirjallisuustuntien lomassa luettiin kirjaa, ei se edelleenkään innostanut. Silti jokin sai minut lainaamaan sen, kun koulussa luku jäi kesken.

 

1243702946_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Päähenkilö on 15-vuotias Timppa, jonka ongelma (tai oikeastaan se ei ole hänen ongelmansa, muitahan tuo enemmän häiritsee!) on puheliaisuus. Kun poika avaa suunsa, sieltä kumpuaa pohjoiskarjalaisittain taipuvaa asiaa. Mäsä-kielen alueelle muuttanut Timppa ei aluksi tiedä, miten puhua, mutta lopulta hän ymmärtää alkaa kantaa esi-isiensä murretta häpeilemättä.

Onhan se mukava välillä omaakin murretta lukea. Vaikka yleensä lukemissani kirjoissa puhutaankin kirjakieltä, niin aika paljon mäsä-kirjojakin on. Niissä on kuitenkin aika usein jotain muutakin, mistä en pidä.

Musiikintunneilta Timpan päähän juurtuu ajatus: hän haluaa kitaran. Työllä ja hiellä hän ansaitsee kitaran, josta renkuttaa kahta sointua vanhempien piinaksi yötä myöten. Ystäviensä Teijan, Tomin ja Piken kanssa Timpalla on bändi, jossa nimi vaihtuu yhtä nopeasti kuin tuulen suunta. Välillä ollaan sovussa ja tehdään biisejä yhdessä innolla - välillä taas tulee riitaa milloin mistäkin. Läpi käydään nimiehdotuksia Mämiestä Tettymiin, kunnes oma bändi löytää itsensä.

Suuren suunsa kanssa Timppa lupaa bändiltä musikaalin SPR:n juhlaan. Siinä riittääkin puuhaa, ja sopivissa väleissä poetaan uskonpuutetta. Pian musikaalin orvot kuitenkin rokkaavat villasukat päässä luoden uuden muodin.

Jotenkin en ehkä itse olisi tälle kirjalle Finlandiaa jakanut. Onhan Villapäät hyvä, ei sen puoleen, mutta ei ehkä aivan palkinnon arvoinen. Mukana on jotain romantiikan tapaista kun Timppa ja Teija päätyvät yhteen, tietenkin huumoria sekä sanomaa. Sanomaa on aivan selvästi, mutta pakko myöntää, ettei se ihan kristallin kirkkaalta näytä. Kenties jokin "Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo" -tyyppinen lataus? En tiedä - lukekaa itse ja ottakaa selvää. Tosin takakannessa sanotaan että "Kaikki ei ole kaupan: Villapäät on tarina nuorista joita lämmittää yhteinen aate." Siitä sanomaa...?
En kadu kaikesta huolimatta tämän lukemista. Kirjassa ei ollut mitään vikaa, vaikka siitä puuttui ehkä ripaus... jotain. Voi vain miettiä, onko sellaisella oikeutta arvostella, joka ei keksi, mitä itse olisi parantanut?

Otan käyttöön muistaakseni SkedeLinkin käyttämän tavan: tähtiä.

***/5

Tämä saattoi olla hieman vaikeaselkoista luettavaa - annettiinko tässä nyt sitten risuja vai ruusuja?! Ainakin minun mielestäni suurimmaksi osaksi ruusuja Nauru

♥: Sofi-ina

Ps. Kesäkuun kirjaesittely on luvassa huomenna! Älkää unohtako katsastaa aiempia kuukauden kirjoja vasemman puoleisesta sivulaatikosta Silmänisku