Heti loman alettua aloin lukea ahkerammin - päätin että 50 sivua päivässä. Pysyin siinä suunnilleen, ja sain kesän ensimmäisen kirjan luettua(kai nyt on jo kesä, toukokuustahan ei ole enää melkein mitään jäljellä!)

Luen suunnilleen joka kesä L. M. Montgomeryn Anna-sarjan, se on perinne. Joka kerta niistä löytää jotain uutta - oppii katsomaan uudesta, entistä ihanammasta kulmasta. Luontokuvaukset eivät 9-vuotiaana antaneet paljon, mutta nyt olen oppinut rakastamaan niitäkin. Samoin kuuluisa Montgomeryn huumori on auennut vasta parina viime vuotena. On aivan välttämätöntä taas ensi kesänä lukea Annat, muuten kesä ei ala.
Haikea olo tuli nyt, kun sain tämän luettua, varsinkin kun lopussa tunnetusti "tapahtuu hirveitä", mutta lohduttaa sentään ajatus, että vielä on edessä seitsemän kirjaa - seitsemän kirjaa hauskan, järkevä, empaattisen ja aidon Annan mukana.

Annan nuoruusvuosien alussa hämmästytään tuon tuostakin. Ensimmäisessä luvussa arvostettu rouva Rachel Lynde hämmästyy, kun kuulee, että hänen hyvä ystävänsä Marilla Cuthbert ja tämän veli, Matthew Cuthbert aikovat adoptoida novascotialaisesta lastenkodista 10-11 -vuotiaan pojan - sellainen on Marillan mukaan "kyllin iso toimittamaan pikkuaskareita ja samalla vielä kyllin pieni kasvatettavaksi". Toisessa luvussa Matthew Cuthbert hämmästyy, kun asemalla häntä ei olekaan odottamassa poika, vaan 11-vuotias, terhakka tyttö, jolla on punaiset hiukset, suuret silmät ja vilkas kieli. Matthew ei ole koskaan tullut toimeen naisihmisten kanssa, mutta tästä vilkkaasta oliosta hän ja tämän jutuista hän pitää. Niinpä Matthew ei raaski kertoa matkalaiselle, että on sattunut väärinkäsitys, ja heille oli tilattu poika, eikä suinkaan tyttöä. Kolmannessa luvussa hämmästyy Marilla Cuthbert, kun Matthew ilmestyy Vihervaaraan, heidän kotiinsa, tuon punahiuksisen tytön kanssa. On siinä ihmetystä kerrakseen!

Monien tapahtumien kautta Anna Shirley saa jäädä Vihervaaraan. Hän on siitä hyvin onnellinen, sillä kuten tyttö Marillalle kertoo, hän on ollut lähes syntymästään saakka orporaukka, jota kukaan ei ole huolinut. Anna on Marillan makuun liian puhelias ja haaveksiva - askareet kääntyvät kommelluksiksi, kun hän miettii nimeä uudelle majalle. Mäntymäessä asuvasta Diana Barrystä tulee Annan sydänystävä, ja hän tulee muutenkin hyvin toimeen toisten kanssa - lukuunottamatta Gilbert Blytheä, jolle Anna ei voi koskaan antaa anteeksi sitä, kun poika teki pilkkaa hänen tukkansa väristä. Annalla on taipumuksia turhamaisuuteen - hän on ylpeä hyvämuotoisesta nenästään, mutta toivoo sysimustia hiuksia. Siitä ei luonnollisesti hyvää seuraa...

Annan seurassa aika ei käy pitkäksi. Hänen hilpeytensä ja runollisuutensa tartuttaa hyväntahtoisen mielialan lukijaan. Ennen kaikkea Annan nuoruusvuodet on iloinen kirja, jota lukiessa ei voi tehdä montaa asiaa yhtä aikaa - muuten puotaa kärryiltä. Jos ette ole lukeneet yhtään Annaa, niin kannattaa edes kokeilla... ja aloittaa tästä sarjan ensimmäisestä osasta!

♥: Sofi-ina