Aiempi kokemukseni Jane Austenin kirjoista perustuu yhteen ainoaan teokseen - Ylpeyteen ja ennakkoluuloon. Se oli hyvä, ja nimi kuvasi kirjaa loistavasti. Loppujen lopuksi ylpeys ja ennakkoluulo olivat vastaukset lähes kaikkiin kysymyksiin. Nimi Uskollinen ystävänne - Kootut kertomukset sopi tähänkin oikein hyvin. Teos sisältää kolme kirjenovellia(Rakkaus ja ystävyys, Kolme sisarta ja Lesleyn linna) sekä yhden pienois(kirje)romaanin(Lady Susan). Kaikki näistä käsittelivät jonkun naimahuolia. Ei se minua häirinnyt, kuten ei sekään, että Austen on kirjoittanut nämä suurimmaksi osaksi satiireiksi ja parodeiksi. Välillä jutut olivat naurettavia! 1800-1900 -luvulla, jolloin Jane Austen eli, naimisiin meno jutut toimivat hyvin eri tavalla. Tässäkin pohditaan, mikä on järkevä avioliitto - no tietysti sellainen, jossa mies on upporikas! Samoin minkälainen on viehättävä nainen - tietysti kaunis. Muilla taidoilla ei lähestulkoon oli mitään väliä, kunhan hän on kaunis. Ja rumia naisia(tiedä sitten, miten ruma on määritelty...) pidetään heti auttamattoman tyhminä ja epämiellyttävinä.
Lukiessani aina yhtä novellia tai sitä pienoisromaania en keskeyttänyt kertaakaan. Kaikki olisi mennyt silloin aivan sekaisin! En kuitenkaan nyt ihastunut kirjenovelleihin. Koko ajan piti seurata, kuka kirjoittaa kenelle ja välillä jopa miettiä, että hetkinen, kukas tämä nyt olikaan. Ensimmäisen novellin loputtua olin kuin puulla päähän lyöty - mitäs tässä nyt oli? Miksi tuosta nyt piti kirjoittaa novelli, ikään kuin turhanpäiväinen kirjeenvaihto? Mutta luin kuitenkin tyytyväisen laiskana seuraavan novellin - ja seuraavan - ja sitten sen pienoisromaanin. Pienoisromaaniin pääsin parhaiten sisältä. Se oli pisin, ja siinä aloin tarkemmin miettiä, että kukas tämä kirjoittaja nyt olikaan. Sitä kannattaa miettiä alusta asti kaikissa novelleissa.
- Sofi-ina
Kommentit