Anteeksi laiska päivittelyni. Lupaan ja vannon esitteleväni Lara Croft: Tomb Raider: The Lost Cultin joku päivä, sain sen luetuksi pari päivää sitten... Sain muuten myös Naisten etsivätoimisto nro 1:n luetuksi jo 28.7., pahoittelut taas. Tekosyyksi voin vetää vaihtelevan lukutahdin: joinain päivinä en lue lainkaan, yksikin päivä ahmin yhteensä 456 sivua, sisältäen myös yhden kokonaisen kirjan (hyvä on, myönnettäköön, se oli Mystery Club -kirja). Lupaan tehdä Neiti etsivä - ja Mystery Club -kirjoista jonkunlaisen yhteenvedon joku päivä. Nyt kuitenkin takaisin aiheeseen, Murhamamman toiseen puoleen!

 

Niinpä niin, Christie, tyytyväisenä voit kurkkia sieltä lehtesi takaa - 33 vuotta kuolleena ja yllätät minut yhä uudestaan ja uudestaan!

 

Itselleni (niin kuin varmasti monelle muullekin) Agatha Christie on ennen kaikkea täysin voittamaton arvoitusdekkarien kirjoittaja. Eräs päivä luin kuitenkin loppuun joskus hamassa varhaisnuoruudessani aloittamani kirjan He tulivat Bagdadiin (They came to Baghdad). Kirjassa patologinen valehtelija Victoria Jones menettää työnsä matkittuaan sangen onnistuneesti pomonsa vaimoa töissä - harmi vain, että kyseinen pomo sattui kuulemaan ja näkemään tämän. Victoria, joka kieltäytyy huolehtimasta huomisesta, ottaa potkut tyynesti ja painuu kahville. Siellä hän tapaa hurmaavan nuorenmiehen Edwardin, joka kertoo lähtevänsä valitettavasti piakkoin Bagdadiin ja pyytää saada ottaa kuvan Victoriasta. Victoria on luonnollisesti imarreltu hyvätapaisen nuorenmiehen huomiosta. Myöhemmin hän päättää lähteä Edwardin perään Bagdadiin - ongelmia on vain kaksi: Hän tietää Edwardista vain tämän etunimen ja tämän pomon nimen sekä tietysti se, ettei hänellä ole penniäkään. Kuin taivaasta tipahtaa työnhakutoimistoon tarjous lähteä varakkaan itsensä loukanneen leidin avustajaksi matkalle Bagdadiin, palkkana vain matka. Victoria tekaisee itselleen parit suositukset (mitäs entinen pomo antoi niin laimeat!) ja keksii itselleen kuuluisia setiä - piispan ja arkeologi Pauncefoot Jonesin, joka on kaivauksilla Lähi-idässä. Mutta vähän Victoria tietää, mihin on aikeissa sotkeutua: Bagdadissa kärsii hätää eräs herra Carmichael, joka on vastavakooja. Victorian saavuttua hotelli Tioon eräs ilta Carmichael rynnii hädässä hänen huoneeseensa ja pyytää piilottamaan hänet - seikkailullinen Victoria piilottaa hänet heti kummempia kyselemättä vaikka toinen etsijöistä on poliisinasuinen. Vaaran mentyä ohi Victoria huomaa Carmichaelin menehtyneen verenvuotoon ja paikalle tullut herra Dakin pyytää Victorialta (joka on soluttautunut Oliivinoksaan, Edwardin työpaikkaan Edwardin avulla) apua. Victoria auttaa mielellään ja saa itsensä totisesti mitä mielenkiintoisimpaan ja vaarallisimpaan seikkailuun kylmän sodan aikana!

Nuorempana hylkäsin kirjan siksi, ettei sen päähenkilö ollut Poirot tai Marple. Nyt lukiessani sitä miellyin kovasti sympaattiseen ja huolettomaan Victoriaan, jonka on lähes mahdotonta olla keksimättä valetta - onhan se paljon mielenkiintoisempaa keksiä värikäs tarina kuin kertoa tylsä totuus. Ikävää Victorian kannalta onkin, että hän kuulostaa paljon luonnollisemmalta valehdellessaan kuin puhuessaan totta. Rakastan Victorian carpe diem -asennetta (Kuinka moni meistä lähtisi pennittömänä Bagdadiin varmana siitä että selviytyy johonkin työhön siellä? Oikeasti?) ja päähenkilönä hän on mielestäni vahva. Suosittelen siis ennakkoluulotonta asennetta kaikkiin Christien kirjoihin: vaikkei Dame Agathan arvoitusdekkareita voita mikään, ei Christie tällaisessa kansainvälisessä trillerissäkään huono ole! Ja kuten aina "Christieissä", kannattaa todellakin kiinnittää huomiota pieniinkin yksityiskohtiin...

 

Tähdet loistakoot:

*****/5!

 

- SkedeL