Nyt on aika herättää lukemiseni ja sen mukana blogi omalta osaltani henkiin! Vaikka kaikki aina puhuvat, että kesälomalla haalitaan jättimäinen pino kirjoja riippumaton viereen ja rentoudutaan, niin huomasin(ja varmaan tekin...), että en tosiaankaan ole mikään kesälukija. Nyt, kun koulu ja arki on jo hyvän aikaa ollut käynnissä, palailen takaisin lukuhommiin. Päätetty!!! (Osasyynä voi toki pitää myös tätä koulussa olevaa lukudiplomi-juttua... :D)

Tämä kirja ei missään vaiheessa näkynyt blogin sivupalkissa kirjana, jota luen - sen sijaan siinä on pian kuukauden ollut Kotiopettajattaren romaani, joka on edelleen työn alla. Se on kylläkin hyvä kirja, joten luultavasti/toivottavasti pian saatte lukea siitä!

Aiempi kokemukseni Louis Sacharin kirjoihin perustuu parin vuoden takaiseen Takapulpetin poikaan, joka ei ainakaan silloin minuun iskenyt. En luultavasti olisi avannut tätäkään, jollei sitä lukutunnilla olisi lyöty käteen. Ja näin ollen kiitokset kuuluvatkin äikän opelle! Paahde yllätti nimittäin iloisesti mukaansatempaavuudellaan. Kirja kertoo lihavasta pojasta, Stanley Yelnatsista, jolla on taipumuksena olla väärässä paikassa väärään aikaan. Syyllinen tähän on hänen kelvoton-kurja-mätämuna-sikavaras-isoisoisoisänsä, jonka vuoksi kirous on langennut kaikkien sukuun syntyneiden Stanleyden ja muidenkin Yelnatsien päälle.
Eräänä päivänä taivaasta putoavat lenkkarit. Nuo pahanhajuiset tossut eivät ole mitkä tahansa lenkkarit, vaan kuuluisan baseballpelaajan, Clyde Livingstonin, lenkkarit, jotka hän on lahjoittanut hyväntekeväisyyteen.

Kuulostaako hullulta?

Ehkä, mutta se ei ole syy olla lukematta tätä kirjaa! Lenkkarivarkaudesta tuomittu Stanley lähetetään Greenjärven leirille - sinne, minne muutkin pahat pojat. Leirillä pahat pojat kaivavat kuoppia polttavan kuumassa, kuivassa erämaassa, joka on kaikkea muuta, kuin partiotyttöjen leiri. Kun paha poika on kaivanut puolitoista vuotta kuoppia, hänestä tulee hyvä poika, se on leirin tarkoitus.

Todellako?

Stanleylle selviää, ettei kaikki ole niin yksinkertaista, kuin leirin pojille väitetään. Kaikkeen on syy, eikä sattumaa ole olemassakaan. On kohtalo.

Takakannessa lukee, että Paahde on "arvoituksellisen kiehtova palapeli, joka lukijan on ratkaistava itse". Se on osittain totta, mutta lopulta ei jää mitään ratkaistavaa. Kaikki on ilmiselvää, ja mikä ei ole, sen kirjailija kokee tarpeelliseksi kertoa viimeisessä luvussa.
Siitä huolimatta lukiessa saa pohtia melkein koko ajan. Minua ehkä hieman häiritsi, kun Stanley ei tiennyt sitä, minkä Greenjärven menneisyydestä kertovat luvut paljastivat lukijalle. Se ei kuitenkaan tee Paahteesta mitenkään vähemmän jännittävää.

Suosittelen Louis Sacharin Paahdetta kaikille jännityksestä ja arvoituksista pitäville. Huumoria se ei tarjoile, mutta mukana on pari koskettavaakin tarinaa.

Tähtiä tuikkimaan:

****/5

- Sophia(<- vaihdoin nimen Sofi-inasta Sophiaksi)