Kirjan nimikin on varsin nasseva - piti koko ajan ääneen hokea: "Menen nyt lukemaan Hanki elämä, Rachel Rileyta." Olin nähnyt melkein kaikissa selailemissani lehdissä mainoksia ja tekstinäytteen tästä, joten yllätyin iloisesti, kun bongasin sen lähikirjaston hyllyltä. Aloin lukemaan sitä heti, vaikka toinen kirja oli kesken, krhm-krhm. Nimeä hehkutin jo, mutta kansikin kertoo aika paljon siitä, mitä on luvassa.

Aiemmin lukemani päiväkirjakirjat(mikä sana--- ei liene oikeaoppinen termi?) ovat olleet hyvin pitkälti runotyttömäistä hempeilyä. Joten, Joanna Nadinin "Hanki elämä, Rachel Riley" oli tervetullutta vaihtelua. Rachel Riley on tavallisen perheen 13-vuotias tytär, joka on kyllästynyt arkeensa. Tavallisuus saa riittää, kun hän päättää ryhtyä traagiseksi kirjallisuusihmiseksi. Rachelin päiväkirjaa on hauska lukea. Hän kirjoittaa joka päivä vähintään kerran. Oikeastaan Rachelilla on hauska(vaikkakin melko ärsyttävä) perhe. Etenkin Rileyn pappa koirineen sekä haltijakieltä osaava hobittifani, 7-vuotias James piristävät tempauksineen. Rachelin tiukka äiti on uskomattoman nipo, isästä sen sijaan ei saa oikeastaan minkäänlaista kuvaa. Isovanhemmat ovat kaikki omalaatuisia, samoin naapurit.

Rachelin kouluon melko villi. Rehtori kumoaa päätöksiään, kun oppilaat uhkaavat lakolla tai mielenosoituksella. Rachelin ystävät Scarlet ja Depis-Ed ovat mielenkiintoisia persoonia, kun muut oppilaat sekoilevat 24/7. Rachelin tarkoitus on hurmata Scarletin isoveljen, Jackin, ystävä Justin, joka pahaksi onneksi seurustelee Sophie Jacobsin kanssa.

Välillä Rachel tuntuu hieman hidasälyiseltä, esim. epäillessään että Treenalla(Rileyn papan entisen hoitokodin entinen työntekijä) olisi bulimia. Muutenkin monissa kirjoissa syyllistytään lukijan aliarvioimiseen - kirjailijan on tosin ehkä hieman vaikea päätellä, miten paljon vihjeitä lukija(joka parhaimmassa tapauksessa saattaa olla 10-vuotias tai 26) tarvitsee tajutakseen, mitä on tekeillä.

Lisään tämän kirjan välittömästi lempikirjojeni listaan! Se oli hauska ja dramaattinen, muilla sanoilla sitä ei voi kuvailla. Silti se oli parhaita pitkilleen lukemiani opuksia.

Jäi hieman sellainen maku, että tästä on tulossa toinen osa... Pakko tulla!

- Sofi-ina